Palvelumme nuoret esittäytyy
4H‑Työavussa mukana on joukko paikallisia nuoria Mäntsälästä ja Pornaisista. He auttavat arjen askareissa ja pienissä töissä, esimerkiksi ikäihmisiä, lapsiperheitä, yhdistyksiä tai yrityksiä - kaikkia, jotka kaipaavat luotettavaa apua kotiin tai pihalle.
Monelle nuorelle 4H‑Työapu on ensimmäinen askel työelämään. Tarjoamme heille mahdollisuuden harjoitella työntekoa, oppia vastuuta ja saada kokemusta, josta on hyötyä pitkälle tulevaisuuteen.
Nuoret tekevät työnsä ohjattuna ja turvallisesti, ja me olemme taustalla tukemassa heidän kasvuaan. Tavoitteena on, että jokainen nuori saa onnistumisen kokemuksia ja oppii tekemällä.
Mäntsälän ja Pornaisten omat tekijät löytyvät omilta sivuiltaan – käy tutustumassa, ketkä ovat valmiina auttamaan juuri sinua.
.jpg)